Vielä ehtii! Tämä viikko on ollut kansainvälinen imetysviikko Pohjoismaissa, aiheena on tietenkin puhua imetyksestä! Se onkin ollut läheinen aihe tässä perheessä viimeisen puolen vuoden ajan - ja toki tullut tutuksi jo ennen sitäkin.
Tässäpä tulee meidän tarina:
Ennen esikoisen syntymää mulla ei ollut juurikaan käsitystä imetyksestä. Tai tosi yksinkertaisella tasolla: tissi suuhun ja sieltä sitä maitoa sitten tulee. En osannut arvatakaan minkälaisia ongelmia ja vaikeuksia siitä voisi tulla ja millaista se sitten käytännössä on.
Esikoisen kohdalla maito nousi 3. vuorokautena synnytyksestä - ja se tosiaankin nousi! Olin niin kipeä, maitoa tuli litroittain, mun oli tosi vaikea olla, vaatteet märkänä. Ihan kauhea tunne!! Maidontulo kuitenkin hieman laantui, mutta sanotaan näin että useita kuukausia sitä maitoa oli niin paljon, että lähteminen ulos (julkisille paikoille) ahdisti juuri tuon maitoasian takia. Jos ei vauva syönyt tasan tietyillä kellonlyömillä - sen kyllä huomasi. Olin läpimärkä. Ja kun vauva söi, valuin sitten toiselta puolelta... Kaikenlaisia apuvälineitä oli käytössä, mutta eihän ne riittänyt - tai ei toiminut!
Imettelin Sipua 8½ kuukautta onnistuneesti. Vauva oppi imuotteen nopeasti ja oli muutenkin rintamaidon perään. Söi usein, mutta ei se mua haitannut. 8 ikäkuukauden jälkeen neiti alkoi olemaan niin kiinnostunut kaikesta muusta ympärilläolevasta, joten imettäminen alkoi olemaan hankalaa. "Isokokoinen" vauva kiemurteli käsivarsillani samalla kun olisi pitänyt olla maitohetki... Siitä se sitten alkoi vähenemään kokoajan. Aluksi jäi iltapäiväsyötöt välistä, sitten aamupäivätkin, aamut... ja viimeisimpänä yösyötötkin. Olen kuitenkin tyytyväinen tuohon 8½ kuukauden imettelyyn, muuta maitoa ei tarvinnut tuona aikana antaa, kaikki maito riitti omasta takaa. Neiti vieroittautui itse ja sikäli se oli helppoa meille kummallekin. Haikeaahan se tosin oli! Mutta ihan kelpo päätös tuolle touhulle. Neidin omasta aloitteesta.
Nyt tämän toisen kohdalla on kaikki lähtenyt myös hyvin käyntiin ilman mitään suurempia ongelmia. Tälläkertaa on mennyt kyllä paremmin, tai helpommin. Muutama maitolakkopäivä oli taannoin, mutta niiden yli päästiin ja imettelyt jatkuu kiinteiden ohella ihan normaalisti. Maito nousi hyvin synnytyksen jälkeen, tosin tälläkertaa ei lähellekään yhtä kipeästi ja tukalasti. Aika siistiä imettelyä, maito ei tälläerää ruiski ja roisku minne sattuu (toisin kuin ekalla kierroksella). Reilu 6 kuukautta imettelyä takana ja edelleen jatkuu. Töihinpaluu on mulla edessä vuodenvaihteessa, jolloin poika on noin 9 kuukautta. Siinä vaiheessa täytyy kyllä päiväimettelyt valitettavasti jättää pois ihan tuon töihinpaluun takia.
Pakko myöntää, että välillä toivon, että vauva alkaisi itse vieroittautua jo rintamaidosta. Joskus on vain sellaisia fiiliksiä, etten mä vaan enää jaksa! Vaikka siinä ei periaatteessa ole mitään ongelmaa, kun maito maistuu pojalle hyvin ja sitä riittää... mutta silti tuntuu, että olisi niin paljon helpompaa jos tämä vaihe jo jäisi. Toisaalta oon myös sitä mieltä, että mä en varmaan jaksais niitä pulloja/korvikkeitakaan. Tänään juuri mainitsin ukkokullallekin asiasta, että en ikinä haluaisi väkisin vierottaa tuota meidän poikaa rintamaidosta. Jos sille maito maittaa ja vielä mamman tissistä, niin se olisi äidiltä julmaa ottaa se häneltä pois. Joten, tämän äidin pitää yrittää vielä jatkaa ja tsempata. Ei tätä kovin kauaa kuitenkaan enää kestä. Tarkoitan sitä, että nämä vauvat kasvaa vain niin pian. :) Näitä em. tunnelmia vain tulee erityisesti silloin, jos koen olevani tosi väsynyt tai uupunut tähän vauva-naperoarkeen.
Joskus ärsyttää "vieläkö sä imetät" -kysymykset. Tai siis, jos ne tulee negatiiviseen sävyyn niin ne ärsyttää tosi paljon. En jaksa kellekään "selitellä" tms. koska se ei kellekään kuulu. Itse ainakin pyrin menemään vauvan ehdoilla niin pitkälle kuin mahdollista.
Kaikenkaikkiaan koen että molemmilla kerroilla ollaan onnistuttu oikein hyvin. Muita ongelmia ei ole ollut kuin se maidon ylituotantojuttu ekalla kierroksella. Tokalla kierroksella ostin rintapumpun ja luovutin rintamaitoa pari kuukautta keskussairaalan vauvoille. Imetystukilistan foorumi on ollut ihan älyttömän hyvä apu erinäisiin kysymyksiin ja oonkin selvittänyt sieltä niin monet asiat, ettei niitä ole tarvinnut enää pohtia neuvolassa.
Tällainen oli meidän tarina!
6 kommenttia:
Mulla on kaikkien kanssa imetys takkuillut. Telman syntymän jälkeen maito ei noussut, eikä Telma tarttunut rintaan. Mulla paheni raskausmyrkytys sektion jälkeen ja epiduraalit oli persiilläään ja sen sellasta. Mä olin synnärillä tarkkailussa ekan vrk:n ja Telma oli yön yli toisella osastolla. Viikon TAPPELIN imetyksen kanssa, kunnes turhautuneena ja harmistuneena lopetin. No, hyvin meni korvikkeellakin.
Aatua mä pystyin imettämään jonkun verran, mutta ehkä siis joku 10ml/kerta. Musta se läheisyys kuitenkin oli mukavaa ja olin iloinen siitäkin vähästä. Aatu taas sitte joutu keskolaan "käynnistymisvaikeuksien" vuoksi tunti syntymän jälkeen ja vietti siellä ekat 2vrk:tta, ei siis otollisin juttu imetykseen nähden. Ja mä olin luonnollisesti hormonimyrskyissäni huolesta hysteerisenä... Jatkoin pari kuukautta ja sitten loppu sekin vähä.
Eelikin on saanut alusta asti pullosta lisämaitoa, mutta Eelille sitte vähän jo riittikin rintamaitoa. Kaikkein ihaninta oli, että jostain kumman syystä Eelille riitti öisin pelkkä rinta, eli pulloa ei tarvinnut nousta lainkaan lämmittämään. Ai, että mä nautin!! Ja muutenkin tuntu kivalle, että se edes vähän onnistu. En mä mitään paineita aiheesta sikäli ottanut, mutta halusin kuitenkin jokasen kohdalle yrittää.
Kaikki meidän kolmesta on myös kellastuneet ja joutuneet valohoitoon, eli ne on olleet niin väsyneitä, ettei siinä oo paljoa voinut koittaa saada maitoa nousemaan. Ne on kaikki saaneet lisämaitoa jo heti alkuunsa ja niinä päivinä, kun maidon pitäis nousta, meitin vaavit on olleet niin väsyneitä, että niitä on pitänyt herätellä jatkuvasti, jopa pullolla.
Kun ei noussut, niin ei noussut. Maito siis. Telman kohdalla multa kysyttiin, että olisko mun pitänyt yrittää enemmän.. niinku miten? Aatun kohdalla mulle naureskeltiin, kun annoin tissiä, vaikka sieltä tuli niin naurettavan vähän. Aina siis jonkun mielestä päin pebaa. Musta on tärkeintä, että lapsi saa ravintoa, tulkoon pullosta tai tissistä tai molemmista ja että kaikilla, myös äidillä, olis kiva ja hyvä olla.
P.S. Niin siis sullekin piti vielä sanoa, että kai se niin on, että aina joku näkee vaivaa, teet sitte niin tai näin. Hitsi, ko osaiski joskus sanoa nasevasti takas! :DD Musta on hienoa, että toiset pystyy imettämään noin(kin) kauan, ei sekään mikään itsestäänselvyys ole.
Hei, multaki kysellään, tyyliin "VIELÄKÖ sä imetät??". Joo, vieläkin ja se on ihan mun oma asiani, enkä halua sitä kellekkään perustella. Meijän alkutaival oli vähän vaivalloinen, kun E vietti ekan vuorokauden tarkkailussa eikä päässy heti vierihoitoon.
Mä olin nyt pe-su reissussa ja toivoskelin vähän, että jos E olisi unohtanut meijeriasiat sillä aikaa. Mies ja E tuli hakemaan mua junalta ja E heti autos tokas: tissi. Se siitä siis ;)
Titta: Niin, kaikki vauvat näköjään on erilaisia! :) Ja mutkia voi tulla matkaan joten aina se ei todellakaan ole helppoa. Kyllähän ne kasvaa kunnon kansalaisiksi muillakin menetelmillä!! Hihi!
Leena: Justiinsa tuota tarkoitan, ärsyttää jos joku kyselee siihen tyyliin.. Ei tosiaan jaksa alkaa paasaamaan miksi tosiaan imetän. Ite oon vaan sanonut että "kyllä edelleen imetän" ja lopettanut jutun siihen paikkaan. Hehe! :D Teillä on sitten pitkä imetystaival jo takana.. Vautsi! Tuskin ne enää 5-vuotiaina tississä roikkuu (toivottavasti!), mie toivon että tämä Rollekin lopettaisi sen sitten ihan oma-aloitteisesti itse eikä mun aloitteesta, koska sitä en halua tehdä! :)
Teillä on kyllä menny hienosti! Kirjoitin kanssa omaan blogiini meiän imetystarinan. :) Kanssa toivon, että vauva itse vieroittaisi itsensä, se olisi niin paljon helpompaa..
Ai niin,toi töihin paluu kyllä ehkä vähä "nopeuttaa" tissistä luopumista, en edes ollu ajatellu semmoista asiaa.. Tsemppiä!
Katja: No niin kyllä on! :) Pitääpä käydä lukasemassa teidänkin tarina..
Lähetä kommentti