...Eikä huvita!
Otsikko kertoo paljon, muutamasta edellisestä päivästä. Ei kannata jatkaa lukemista, ellei halua että huono fiilis mahdollisesti tarttuu virtuaalisesti sinne ruudun taa!
Mulla taitaa olla tällaisia päiviä tasaisin väliajoin... Onneksi ei kuitenkaan liian usein. Tiedättehän tunteen, kun kaikki menee pieleen? Tai vaikka ei meniskään, mutta mikään ei oikein jaksa huvittaa. Pitäis tehdä sitä ja tätä, mutta jo aamulla tuntuu ettei halua nousta sängystä ylös.
No meillähän on nuo kaksi ihanaa hedelmänaperoa, jotka vaatii kuitenkin osansa - oli päivä millainen hyvänsä, pakko yrittää jaksaa. Toisinaan toivon, että saisin kaivautua maan alle pariksi päiväksi... Tai aamulla toivoo, että olisi jo ilta. Toissapäivä oli ensimmäinen niistä huonommista päivistä. Tasaisen jyystävä päänsärky pitkin päivää, niskat jumissa tuntemattomasta syystä. Aamulla herätessäni huomaan, että olen unohtanut iltapalatarvikkeet pöydälle, joten niistäkään ei ole sitten enää mitään iloa. Päänsärky yltyy, koitan päästä mahdollisimman helpolla. Katsotaan lastenohjelmia, syödään valmisruokaa, jne. helppouksia. Tänään en jaksanut siivoilla, pyykätä, tms. Ja sen alkaa huomaamaan, sotkuisuuskin alkaa ärsyttää. Tosi paljon! Päivä etenee, huomaan etten ole saanut mitään aikaiseksi, en ole käynyt edes ulkona vaikka kello on jo vaikka mitä! Sipu ei suostu nukkumaan päiväunia... Sukkaan juuttunut spagettia (jota syötiin lounaaksi), se ärsyttää, ja pieniä tahroja on pitkin lattioita, voi elämä! Näinä päivinä myös imettäminen ärsyttää - ja "sattuu". Tekis mieli sekin lopettaa jo! ...Ilta lähestyy sekavin askelin, lopulta vauvat saatu unille piiiiitkän päivän jälkeen. (Voi raukkoja, heilläkin ollut varmaan tylsää!) Illalla koitin hieroa niskaani ja kallonpohjaa, joka tuntui tosi kipeältä! Sieltä se kipu lähti joka aiheutti ilmeisesti päänsärytkin. Totaalijumissa ja hetkenkuluttua päänsärky loppui kun seinään! Huhhuh!
Ärsyttävä fiilis, mikään ei huvita... Eikä mitään jaksa tehdä. Milloin tämä menee ohi? Mistä saisi virtaa? Eilen sitten iskä tuli viikonloppureissultaan Jyväskylästä, mutta ei sittenkään huvita tehdä mitään vaikka periaatteessa olisikin mahdollisuus tehdä jotain itsekseen. Ei vain saa enää aikaiseksi. Ei jaksa edes puhua, saati ajatella. Ei kiinnosta.
 |
| Minä painaisin pikakelausta eteenpäin!! |
Tämä päivä menee osittain vielä samanlaisissa tunnelmissa. Tänään kuitenkin aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää päästä tästä olotilasta irti. Ainiin, ja lauantaina viimeistään... Ostin Citydeal lahjakortin itselleni kampaajalle, hiusten leikkuu, värjäys ja käsihoito - lauantaina pääsen hemmotteluun, ruhtinaaliset 2 ½ tuntia! :)
Huhhuh, tästä olotilasta minä haluan päästä irti - ja pian!
Kuva weheartit.comista
8 kommenttia:
Tiedän kyllä just tasan tuon tunteen, itsekin viime aikoina aika useinkin kamppaillut sen kanssa. :( Tsemppiä meille, kyllä se taas toisena päivänä elämä hymyilee :)
Juu tiedän tasan tuon tuntee.. Huoh..
No sitten tulee taas sellasia päiviä että virtaa oisi vaikka muille jakaa ;)
hih..
Oikein mukavaa viikkoa!!
Jaksamista ja parempia päiviä toivotellen! Minunkin 7 vuoden kotiäiti vuosiin on noita päiviä mahtunut hur mycket! Hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta. Kiitos tästä kun avauduit <3 Voimahalit <3
Onnen Omenia, tosiaankin tsempit myös sinne! :) Onkohan tämä syksy jotain tällaista aikaa, joka virittelee pahoja tuulia? Toisaalta, naisen elämä voi olla tunnetustikin aika haasteellista.. ;)
Taika, näin on! Toisinaan sitä sitten jaksaa innolla ja energisenä tehdä vaikka mitä! Se on kyllä tosi huippua! Kiitos samoin, hyvää loppuviikkoa myös sinne! :)
Milky, kiva kuulla, etten ole "vaivani" kanssa yksin, hehe! Ei vais, kiitokset haleista. :) Eiköhän tää tästä!
Voi, itsekin oon möyrinyt samanlaisten tunteiden vallassa viime päivinä. Loppusyksy on mulle yleensäkin vaikeeta aikaa, kun pimeys ja tuleva piiitkä talvi alkaa ahdistaa. Tänään fiilis yhdistyy myös luuserifiilikseen ja kelvoton äiti-tuntemukseen. Olin nimittäin eilen illalla unohtanut tyhjän luonnonjogurttitölkin pöydälle, mutta tänään siitä onnistuin jämiä kaatamaan ja vieläpä lapselle syötin... Luulin siis, että tölkki oli aamulla pöytään nostettu, ja vain lopussa. Sitten muistin, että enhän edes ole ottanut jogurttia tälle aamulle jääkaapista. Nyt sitten saan syysankeusfiiliksen päälle vielä tuntea syyllisyyttä siitä, jos pieni saa ruokamyrkytyksen kun mamma vähän säätää. Ja toki myös hoivata ripuloivaa lasta. Että ihan on äitiyden huippuhetkiä täällä tänään. Mieskin vielä käänsi sopivasti veistä haavassa, kun alkoi valittaa siitä, kuinka jätän tavaroita pöydälle, ja siitä aiheutuu nyt tollasta.
Jäi lasten ulkoiluttamisetkin väliin tälle aamupäivälle, kun en vain jaksanut nyt taistella uhmiksen kanssa pukemisesta.
Eli lohdutukseksi sulle: iltapalatarvikkeiden unohtaminen pöydälle yöksi ei siis ole ollenkaan niin paha, jos ei niitä vielä lapsilleen aamulla tarjoile!
Jaksamisia sulle!
Emmi
P.S Arvaa vaan, oonko saanut niitä vauvan soseita itse tehtyä..
Emmi: Voi ei! Kaikkea sitä sattuukin ja ainakin meillä ne kaikki sattuu sitten kerralla. "Mukava" ketjureaktio siis, yksi asia johtaa toiseen... ja kaaos on valmis! Mutta älä koe luuserifiilistä, virheitä sattuu (myös äideille!) ja toivottavasti ei mitään ruokamyrkytysjuttuja ole tuloillaan. Tällaisina päivinä pitäisi (ainakin yrittää) ottaa lunkimmin. Ite ainakin jos hermoilen niin mistään ei tule mitään, ja lapsetkin hermoilee silloin enemmän! Täällä YRITETÄÄN nousta jaloilleen näistä "mukavista tunnelmista" - välillä on päiviä, jolloin äidinkään ei tarvitse tsempata 100%. Mä meen ainakin puolitehoilla nyt... :) Jaksamisia myös sinne! Kyllä me vielä näytetään!
Rouva TosiPaljonKommentoiva täällä terve! :D Mä olin ihan missannut tän postauksen.. Voi sinnuu! Joo, just tommonen päivä mullakin olin sillon yks päivä. Ja iteasiassa muutama seuraavakin. Mä kans välillä haaveilen, että pääsis joskus johonkin mökkeröön höperöitymään pariksi päivää ihan vaan yksikseen.
Mä nukuin lomalla lähes joka yö kellon ympäri, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Tais olla vähäsen unvelkaa... mä luulen, että se on oikeesti se krooninen univelka, joka meistä äideistä välillä vetää (ehkä jopa vähän salakavalasti) mehut pois. Kaikki mehut. Niin, ettei jaksa edes ajatella.
Kiitos tästä postauksesta. Kävi hymyilyttään. Ei toki sun tuskastunut olosi vaan tapa esittää asia. Kun ei jaksa edes ajatella. Mä niin tiedän tunteen. :D
Titta: Se on kuule ihanaa että sä kommentoit! Joten anna palaa vaan! ;) Tommoset päivät ON pahoja, ja kun niistä ei meinaa päästä irti. Itellä ainakin saattaa viikko vierähtää noissa "tunnelmissa". Tai jos ei ihan jokainen päivä oo noin paha, mut lähelle kylläkin. Minä LUULIN, ettei mulla olis univelkaa, oonhan saanut nukutuksi aika hyvin.. mutta taisi se sitäkin olla. Myös viikonloppuna sain olla hetken kotonakin ihan yksin, se teki kutaa! (Ja siis, mä en oo ees tainnu ikinä olla kotona YKSIN tän toisen syntymän jälkeen, aattele!).
Kyllä minuakin toi postaus hymyilyttää jo nyt, mutta silloin kun kirjotin sitä - oli hymy oikeasti aika herkässä, hehheh!
Lähetä kommentti