Päivää!
Soittelin eilen terveyspalvelujen neuvontanumeroon varatakseni poikaselle aikaa lääkäriin. Kuume nousi 39,5 C:n ja kiinteät sapuskat oksensi tosiaan eilen pihalle. Eikä ruoka maistunut. Omalääkäriaikoja ei ollut saatavilla (!!!) tälle viikolle, joten täti ystävällisesti ohjeisti meitä siirtymään keskussairaalaan päivystykseen...
Vein Sipu-siskon (onneksi!!) veljeni luo hoitoon ja lähdin poikasen kanssa kohti sairaalaa. Enpä ollut ennen (onneksi) siellä päivystyksessä käynyt, mutta aika kaamea paikkahan se on! Potilaita oli paljon ja ilmeisesti jonotusajatkin aikamoisia. Kiilattiin jonon kärkeen meidän pikku-potilaan iän vuoksi ja silti jonotimme yli tunnin lääkäriin. Sitten jonotimme hoitajalle verikokeeseen. Sitten odotimme tuloksien kuulemista 45 min. Sitten odotimme tunnin että saadaan paperilähete käteen, jonka jälkeen siirryimme lasten poliklinikalle. (Tässä kohtaa tirautin väsymyksen kyyneleen). Siellä toiminta oli melko joutuisaa, mutta vierähtipä sielläkin aikaa ja pääsimme kotiin vasta kello kaksi - yöllä! Olimme siis sairaalareissulla yhteensä 6 tuntia!
Tulehdusarvot lievästi koholla, senverran että päivystyksen lääkäri päätti ohjata meidät lastenlääkärille. Siellä lisää verikokeita ja pussipissanäyte (tämmösiä kurjia juttuja ihan keskellä yötä, voi poikaa). Tässä kohtaa lämpö oli kuitenkin jo laskenut ja olin sitä mieltä että voi vitsit kun edes lähdettiin - nyt voitais olla nukkumassa kotona! Mutta hyvin tutkittiin, mitään ei varsinaisesti löytynyt. Toivotaan että tokenee. Tänään jo parempi. Ei oikeastaan kuumetta, mutta eipä tuo ruokakaan maistu.
Välillä hieman nolostutti olla lasten poliklinikalla, kun siellä oli oikeasti kipeitäkin lapsia. Itkua, huutoa, tosi surullista. Kyllä tänään kotona mietin, että onneksi on omat lapset perusterveitä! Surullinen ajatus olisikin se, jos oma lapsi olisi se "sairaalan lapsi" ja omakin elämä olisi siirtynyt sinne sairaalan puolelle. Huhhuh, tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti.
Väsyneenä lähdettiin ajamaan sairaalasta mun veljen luo. Hain Sipun yöksi kotiin, halusin herätä sen kanssa, koska tiesin että oon aamulla niin väsynyt, sama hakea se kotimatkalla jo pois. Unet jatkui hyvin kotona, samoin Rollella. Onpa kiltit lapset, kummaltakaan ei mitään itkupotkuraivareita. Huh. Kotiin ajaessa kuitenkin muistin,
meillähän olisi ollut vakuutus!
2 kommenttia:
Voi ei... Ja suurin voi ei tuolle vikalle lauseelle :(
Me ei ONNEKSI olla jouduttu käymään sairaalan päivystyksessä kertaakaan (toivottavasti ei joudutakkaan), mutta oon kuullut kauhujuttuja sieltä tarpeeksi. Ei todellakaan kiva paikka jonottaa pikkuisen kanssa. Toivottavasti pikkumies alkaa pian parantua!
Leena: No niimpä!! :( Ei sinne kyllä kannata mennäkään.. Oon sitä mieltä (nyt), että yksityiselle kyllä kannattaa mennä vaikkei vakuutuksia olisikaan! Kyllä se on sen arvoista päästä nopeasti, pikaisella aikataululla ja yöksi kotiin nukkumaan. :) Ukko voi jo ihan hyvin, mutta isosisko taitaa olla sairastumassa.. :/
Lähetä kommentti